Moi!

Mä olen Ida Tunturipuro, 18-vuotias(-91) koiraharrastaja
Hollolasta. Kuulun 6-henkiseen perheeseen ja perheemme keskellä elää lauma Mittelspitzejä ja Suomenlapinkoiria. Omia koiriani on sivuilla esiteltyjen poikien lisäksi Lappalaisneiti Elli. Kasvatamme yhdessä äitini kanssa Mittelspitzejä Kennelnimellä Jotamillen.


Rakkaimpia harrastuksiani ovat Musiikki, tanssiminen sekä tietenkin koirieni kanssa telmiminen.
Harrastan koiriemme kanssa Tokoa sekä Agilityä, lisäksi kierrämme ahkerasti koiranäyttelyissä. Näyttelyistä hienoimpia saavutuksia ovat tähän mennessä mm. Maailman Voittajan Rotunsa Paras, Erikoisnäyttelyn Rotunsa Paras, Maxin RYP-3 Eckerö KV:ssa ja Moritzin RYP-2 Kuopion KV:ssa. 

Tokossa on tullut kilpailtua Maxin kanssa muutaman kisan verran. Möllikisoissa on meillä mennyt tähän mennessä parhaiten. Virallisissa ei menestystä ole tullut kuin ALO1:sen verran. Itse en ole kovin kokenut kilpailija, joten jännitän liikaa. Ehkä siinäkin ruutiininomaisuus veisi jännityksen pois.. Tarkoitus olisi kyllä Maxille saada ainakin se TK1. Moritzin kanssa tarkoitus olisi myös joskus virallisiin kisoihin mennä. Agilityssä emme ole vielä virallisissa kisoissa kummankaan pojan kanssa ollut. Max on muutaman möllikisan käynyt jotka ovat kyllä ihan hienosti menneet. :) Ensi vuonna olisi tarkoitus ensimmäisiin virallisiin kisoihin tähdätä. 

Minuun voi törmätä erilaisissa koiramaisissa tapahtumissa, tulkaa vaan rohkeasti nykimään hihasta :) 

Sähköpostia saa laitella osoitteeseen ida(a)tunturipuro.fi
(a)=@